sunnuntai 30. lokakuuta 2011
Perjantai
Perjantain lähdin joskus 4 aikaan tallille.. jossa sitten talutin sitten Pinjaa ja Miroa. Loppukäynneissä olin viemässä narua pois kun Pinja ei tarvinnut enään taluttajaa. juurikun saavuin aidan luo niin kuulu kavion pamaus kun Alli tuli liian lähelle Lauraa. Terhi kysyi "keneen sattui?" kehenkään ihmiseen ei siis ostunut. Terhi oli ottamassa piuhoja pois Lauralta kunnes joku kauhistuneena huutaa Lauralta tulee verta ! no Terhi menin aivan hätäiseksi käski ratsastajan alas ja huusi minua apuun. otin Lauralta varusteet pois sillä aikaan kun Terhi irrottamaan tamman jalasta pintelin ja käärii sen kintereeseen josta verta tuli aivan mielettömästi. Miten sattuikaan. Terhi nappasi puhelimen käteen ja soitti eläinlääkärille. Laura ei saanut liikkua joten jäimme kentälle seisomaan. Elina toi riimun ja heinää. Ja jalkaa yritettiin kylmätä, No mutta eihän siinä kohtaa mikään kylmäpussi pysyny, joku siis joutui seisomaan siellä ja pitämässä sitä. n. tunti tapahtuneesta eläinlääkäri saapui paikalle ja katsoi haavaan ja tokaisi aikamoiseen paikkaan se potkas. No Laura talutettiin talliin ja siellä lääkäri rauhotti sen ja alkoi työhön. Minä ja Elina vahdittiin heC tuntilaisten tekemisiä kentällä, ja neuvottiin niitä ja autetittii.Mari yritti pitää Lauraa hereillä kun meinasi kokoajan nukahtaa.Eläinlääkäri sanoi että haavaon syvä ja on voinut mennä luukalvoon eli sitä ei uskallettu tikata kiinni. Se oli sitten lähdettävä Viikkiin klinikalle.HeB tunti meni sitten enemmänki omaratsastukseen sillä terhi lähti viemään Lauraa. Me mentiin sitten 20.20 ratsastamaan viellä Prigi ja Elina Zeta ja Taija Somnus. Meilläkin olisi pitäny olla tunti, mutta seki meni itsenäisesti ratsastukseksi.Emme saaneet laukata koska Somnus olisi voinut alkaa sekoilemaan. Ratsastuksen jälkeen purkasin prigin ja pistin sen nukkumakuntoon eli yöpintelit ja loimi. Prigillä oli ulkotallissa kaverina Bella, kun laura lähti. Elinan isä tuli hakemaan meidät tallilta ja menin Elinalle yöks.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti